Toivakan kunta

The municipality where nature is ever-present

Toivakan kunta otti Brandsteiniin yhteyttä keväällä 2021, sillä kunta halusi kirkastaa brändinsä. Brändityötä lähdettiin tekemään brändityöpajoissa yhdessä kunnan edustajien kanssa. Työpajojen aikana selvisi, että Toivakasta välittyi hyvin toimiva ja mukava kunta, mutta mitään erityisen vahvaa tunnetta identiteetistä siihen ei liittynyt.
Mitä teimme
Brändiauditointi + Brändin kirkastus + Brändistrategia + Kuntabrändäys + Logo + Valokuvaus + Visuaalinen identiteetti +
Kuntabrändäys+ logo + brändin kirkastus + visuaalinen identiteetti + valokuvaus + brändistrategia + valokuvaus
”Tuntui, etteivät kuntalaiset kokeneet vahvasti identifioituvansa mihinkään tiettyyn asiaan paikkakunnassaan, vaikka kaiken koettiin olevan oikein hyvin ja elämään kunnassa oltiin tyytyväisiä. Kunnan keskusta on napakka, toimiva sydän, josta löytyy kaikki tarvittavat palvelut”, Brandsteinin Tuomas Mujunen kertoo.

Brändin kirkastamisen eteen tehty työ sekä siihen kerätty taustamateriaali olivat suurena apuna myös Toivakan kuntastrategian päivitystyössä. Valmiiseen brändiin olemme olleet erittäin tyytyväisiä ja pitäneet huolta, että se näkyy laajasti toiminnassamme. Yhteistyö Brandsteinin kanssa toimi hienosti.
Helena Vuopionperä-Kovanen, 2023
Kunnanjohtaja
toivakka kotipaikkana
Brändityöpajojen aikana kuitenkin korostui Toivakan asema mukavana kotipaikkana, josta löytyy peruspalvelut läheltä. Lisäksi kattavat ulkoilumahdollisuudet, kaunis luonto sekä veden läheisyys tarjoavat asukkaille tavan toteuttaa itsensä näköistä elämää. Se, mitä Toivakasta ei löydy, voi sen löytää lähikaupungeista, kuten Jyväskylästä. On itsestä kiinni, millaisen elämän kuntaan muodostaa, ja Toivakka toimii tämän mahdollistajana. Toivakasta löytyy kaikki hyvän elämisen elementit.

visuaalinen identiteetti
Työpajoissa löydettiin kiteytys Elämisen elementit, joka johdettiin osaksi kunnan visuaalista identiteettiä ja ilmettä. Kuvakonseptissa ei haluttu tuoda kasvoja näkyviin, sillä brändiä ei haluttu identifioida keneenkään. Kuvakonsepti muodostui fragmenteista, joista hyvä elämä rakentuu. Näin jokainen voisi nähdä kuvissa itsensä.
kirkastettu brändi
”Kunta halusi kirkastaa sen, mitä Toivakka todellisuudessa on. Visuaalisen ilmeen lisäksi se etsi itselleen identiteettiä. Lopulta elämisen elementit otettiin myös kunnan strategiaan mukaan. Kirkastetun brändin tulee olla aina totta. Emmehän me bränditoimistona anna näitä ”elämisen elementtejä” valmiina, vaan ne tulevat esiin brändityöpajoissa. Ne ovat olemassa hiljaisena tietona, mutta ne täytyy löytää yhdessä”, Mujunen kuvailee.

Brändin kirkastamisen lisäksi kunnalle suunniteltiin visuaalinen identiteetti, graafinen ohjeisto ja sen sovellukset, brand book sekä kuvakonsepti. Kunta jatkaa parhaillaan itse viestinnän toteuttamista annetun ohjeiston mukaan.