Case: Vuolle 75 v

Vuolle celebrated its 75th anniversary in 2019.

Vuolle Setlementti juontaa juurensa vuoteen 1944, sotien jälkeiseen aikaan, jolloin yhdistys perustettiin edistämään pohjoissuomalaisten hyvinvointia. Ihmisille haluttiin antaa mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen ja mielialojen kohottamiseen. Vuolteella tehdään edelleen töitä yksilön elämänhallinnan edistämisen, elinikäisen oppimisen, yhteisöllisyyden sekä hyvinvointia edistävien toimintamuotojen kehittämisen eteen. Vuolle Setlementti halusi juhlistaa juhlavuottaan kampanjalla, jota Brandstein oli suunnittelemassa ja toteuttamassa.
Mitä teimme
Graafinen suunnittelu + Konseptisuunnittelu + Logo + Mainoskampanjat + Markkinointimateriaalit + Sosiaalisen median hallinta + Valokuvaus +
Valokuvaus + mainoskampanjat + sisällöntuotanto
Kampanjaa varten kuvattiin henkilökuvat sekä -videot kuuden kasvutarinan kertojasta. Kampanjamateriaaleissa tuotiin esiin tarinan pääviesti sekä kehote vierailla verkkosivuilla, josta tarinan voi kokonaisuudessaan lukea. Näyttävät mainokset toimivat sekä liikkuvana kuvana että myös valokuvana eri mainosalustoilla. Kampanja jalkautettiin Oulun alueen ja se toteutettiin pääosin katumainonnan ratkaisuilla.
Strategia
Juhlavuoden kunniaksi Vuolle Setlementti halusi tuoda esiin ihmisten kasvutarinoita, joita yhdistyksen historia on pulloillaan. Kampanjassa esiteltiin kuuden henkilön tarina siitä, mitä Vuolteen toiminta ja palvelut ovat tuoneet heidän elämiinsä niiden eri tilanteissa.
Luova ratkaisu
Kuuden henkilön tarinat olivat henkilökohtaisia kokemuksia elämästä sekä Vuolteen toiminnan vaikutuksesta niihin. Nämä aidot kertomukset haluttiin tuoda esille ihmisten kautta – niinpä kampanjan ilme rakentuikin tarinankertojien henkilökuvien ja niiden kasvutarinoiden ympärille. Henkilöt esiintyivät omilla nimillään ja kasvoillaan sekä toivat esiin taustansa Vuolteella.

Lisäksi 75-vuotisen matkan juhlistamista varten suunniteltiin juhlavuoden tunnus, jota käytettiin sekä kampanjamateriaaleissa sekä muissa käyttökohteissa muistuttamassa pitkän taipaleen merkkipaalusta.

Mitä saimme aikaan
Tunteisiin vetoavalla kampanjalla saatiin laajaa näkyvyyttä Oulun seudulla rohkeiden henkilöiden kasvutarinoille, Vuolle Setlementin toiminnalle sekä sen kunnioitettavalle 75-vuotis taipaleelle.