Our work

Ohessa työnäytteitämme tutustumista varten.

Logo design, Marketing, Social Media Marketing, Window graphics, Tattoo design

Snooker Time

Snooker Time oli haasteellisessa tilanteessa keväällä 2013. Rakennus, jossa Snookkeri oli ollut jo vuodesta 1998, sai purkutuomion. Uudet tilat löytyivät ‒ mutta ne sijaitsivat kaupungin toisella puolen, Asemakadulla lähellä rautatieasemaa. Kuinka saada asiakkaat siirtymään uuteen paikkaan?

Yhdessä Hyvärisen Markun kanssa ideoimme kanta-asiakaskävelyn kaupungin läpi. Jokainen kantis saisi kantaa oman tuolinsa uuteen Snookkeriin. Kampanjan teemana oli “Talo kaatuu – me ei”. Tapahtumasta viestittiin Facebookin kautta, ja itse kulkue sai myös median huomion.

Uusien tilojen myötä vaihdettiin myös logo – näin se henkii perinteikkään oululaisen biljardisalin tunnelmaa paremmin. Uusi logo on jo ikuistettu erään kanta-asiakkaan pohkeeseen. Snookkerin muutto poiki myös muutaman makoisan meemin someen.

Hitler saa kuulla, että Snooker Time on muuttanut

Dimitri saa kuulla, että uusi Snooker Time on avauttu

Vuonna 1990 perustettu Snooker Time ehtinyt sijaita jo neljässä paikassa eri puolilla Oulua. Ensimmäinen Snooker Time oli Kansankadulla, josta se muutti vuonna 1996 nykyisen Viman toisen kerroksen naisten­vaate­osaston paikalla olleeseen tilaan. Vuonna 2000 siirryttiin Kauppurienkadun legendaariseen paikkaan.
» «

Comments are closed.